Chef Santeri

Niin, tuli sitten viime perjantaina käytyä syömässä kuuden ruokalajin yllätysmenu, joka kaikkineen sisälsi 11 eri lajia. Kokemus oli jälleen kovin miellyttävä. Elämäni paras ravintolaillallinen se ei ollut. Tuota ykkössijaa pitää edelleen samassa paikassa viime syksynä nautittu illallinen. Ravintola oli juuri tiistaina avattu pitkän kesäloman jälkeen ja ruokalista oli uusi, joten pientä kesäterää ei voinut olla huomaamatta keittiön ja tarjoilijoiden flowssa keskellä kiireistä perjantai-iltaa. Haluan kuitenkin keskittyä tässä vain illallisen positiivisiin puoliin, joita totta vieköön oli moniaita.

Ihana, rutikuiva Pierre Petersin Millésime Blanc de Blancs vuodelta 1999 aloitti illan. Kyllä hyvä samppanja on vaan hyvää! Sen kanssa tarjoiltiin pieni parmesaanituutti, jonka sisällä oli kolmea eri elementtiä. Parmesaanivaahdon lisäksi olin tunnistavinani rucolan maun, mutta silti jokin sanoo minun olevan väärässä… Miellyttävä aloitus se joka tapauksessa oli.

Seuraavaksi tarjoiltavat pienet amuse bouche‘t olivat asteen verran kunnianhimoisempia ja monimutkaisempia kuin edellisellä kerralla. Ensimmäisenä tarjoiltu noin kolmen suupalan kokoinen rapu-toast tillijäätelön kera oli heti kärkeen melkoinen nappisuoritus.

Mainittava kohokohta menulla oli kampasimpukka. Tuore sellainen kun on ainakin itselle kovin havinainen herkku ja kun se vieläpä tarjoillaan näin suurenmoisella tavalla (Kyllä, mm. hernepyreen kera! Kts. viimeviikkoinen postaus).

Suomalaiset metsäsienet olivat runsain mitoin edustettuina (kokonaisena, marinoituna, paistettuna, liemenä, spagettina…), samoin tryffeli (siivuina, vaahtona, voina…), jonka läsnäolo on aina omiaan lisäämään ylellisyyden tuntua.

Viihdyttävä ja ajoittain jopa tunteelliseksi vetävä leikittely mauilla, rakenteilla ja mielikuvilla huipentui jälkiruokaan, joka lienee herkullisin ja taidokkain koskaan ravintolassa nauttimani.

Viineistä kertomisen jätän muille, itse kun en edes muista sen kampasimpukan kanssa tarjoillun suurenmoisen ja persoonallisen Alsacen viinin nimeä jonka yritin painaa mieleeni. Unohdin myös mikä oli tuo tervan ja kellarin tuoksulla huumannut Piemonten punainen. Onneksi maailmassa, jopa omassa ystäväpiirissä on hyviä viinureita.

Lisäilin tuhon alle kännykkäkameralaatuisia kuvia annoksista. Olkaa niin hyvät.